Kiertotalous

Elinkaari

Sinkin käyttö tukee monella tapaa kestävää kehitystä. Teräsrakenteita suojaamalla sinkki pidentää tuotteiden elinkaaren moninkertaiseksi ja vähentää siten tarvetta uusien tuotteiden valmistukseen. Tuotteen elinkaaren päätyttyä sinkki on jälleen arvokasta raaka-ainetta, sillä muiden metallien tavoin sitä voidaan kierrättää käytännössä loputtomiin.

Kiertotalous on materiaalitehokkuutta

Lopputuotteemme on kierrätettävä, mutta sinkkitehdas on myös itse aktiivinen kiertotalouden toimija. Oleellinen osa toimintaamme ovat ns. sivuvirrat, joilla tarkoitetaan tuotantoprosessissa muodostuvia sivutuotteita. Näiden aineiden hyödyntäminen on merkittävä asia niin materiaalitehokkuuden, ympäristön kuin taloudellisen tuloksenkin kannalta.

Sivuvirtojen hyödyntämisen lähtökohta on teollinen synergia, jossa yhdellä tuotantolaitoksella prosessista poistettavat ylimääräiset aineet ovat arvokkaita raaka-aineita toiselle tuotantolaitokselle. Merkittävimpiä sinkin tuotannossa syntyviä sivuvirtoja ja samalla myös sivutuotteita ovat rikkihappo, höyry, prosessilämpö sekä metallisakat, esimerkiksi kuparisakka ja hopearikaste.

Boliden Kokkolan tapauksessa tuotantoprosessien synergioita hyödynnetään sekä Boliden-konsernin muiden yksiköiden että Kokkolan Suurteollisuusalueella toimivien yritysten kanssa. Esimerkiksi kuparisakka jalostetaan metalliseksi kupariksi Boliden Harjavallan kuparisulatolla ja prosessilämpö kaukolämmöksi Kokkolan Energian voimalaitoksella. Teollista synergiaa hyödyntämällä materiaali- ja energiavirrat tehostuvat ja prosessijätteen määrä vähenee tuntuvasti.

Käyttämämme raaka-aineet ovat pääosin primäärisiä eli ne ovat peräisin kaivostuotannosta. Sekundäärisinä eli kierrätettyinä raaka-aineina hyödynnämme terästehtailta tulevaa sinkkioksidia.

Sinkkirikasteessa on luontaisesti pieniä määrää hopeaa. Hopearikaste otetaan talteen hopean talteenottolaitoksessa ja se jalostetaan metalliseksi hopeaksi Bolidenin muilla toimipaikoilla.
Pasutuksessa muodostuva rikkidioksidikaasu jalostetaan rikkihapoksi rikkihappotehtaalla. Prosessissa muodostuu rikkihappoa vuosittain runsaat 300 000 tonnia eli saman verran kuin sinkkiä.